Vihkiäiset Suomen pienimmässä kivikirkossa, Teijon kirkossa 7.2.2009.

 

 

Egyptin historia ja muinaiset uskonnot tutuiksi häämatkalla.

 

Kai-isän ja Aino-äidin avustuksella sujui ensimmäinen luottamustehtäväni Artunkujalla Salossa.

 

 

 

Salon Seudun Toimihenkilöt TU ry vietti 60-vuotisjuhlaansa Salon Veturitallissa 2006. Puheenjohtajana sain ottaa onnitteluja vastaan mm. pankinjohtaja Mika Leikkoselta Elvi Vettenranta (vas.) ja Tuija Harteela vierelläni.

 

 

 

Puoluekokouksessa Joensuussa Kaarina Tulosen (keskellä) ja Liisa Tuomisen kanssa.

 

 

 

Kannustusjoukoissa muodostelmaluistelun MM-kisoissa Pirjo Niemisen (vas.) ja Leena Häntin (oik.) kanssa . Suomi sai kultaa ja pronssia!

 

 

 

Tutustumassa ison maailman touhuihin; Washington ja Valkoinen Talo.

 

 

 

Europarlamentaarikko Ville Itälä perehdytti EU:n hallintoon Piritan naisten Brysselin opintomatkalla, kuulijoina myös Ari Orailo ja Liisa Tuominen (oik.)

 

 

 

Euroopan unionin neuvostossa oppimassa myös aviomies Juha Järvinen (oik.) sekä Siv Ilola ja Sirpa Pullinen.

 

 

 

Maaliskuisen syntymäpäivän ansiosta Salon teknisen lautakunnan kokouksessa teknisen toimen johtaja Alpo Pauna ja lautakunnan puheenjohtaja Leena Liusvaara onnittelivat.

 

 

 

Salon Seudun ja Nokian Toimihenkilöiden luottamushenkilöt tutustuvat toistensa työpaikkoihin, vuorossa Halikko Works Oy ja kypärä!

 

 

 

Kouluaikainen ryhmämme kokoontuu edelleen säännöllisesti. Kuvassa tapaaminen Helsingin City Maratonilla; kannustusjoukkomme onnittelee maratonin juossutta Martinoff-Hutrin Riittaa (vas.).

 

 

 

Kesämökillä Halikon Angelniemellä Kemiönsaaressa; taustalla Kirjakkalanselkä, jonka vesistöongelmasta kannan huolta.

 

 

 

Perheen silmäterä Niklas loikoilee kotona.